Koronaan liittyviä linjauksia 29.3. alkaen

Kirjoitettu 26.3.2021

Nakkilan yhteiskoulu palaa lähiopetukseen lukujärjestyksen mukaisesti maanantaina 29.3.2021 alkaen.

Yhteiskoulun palatessa lähiopetukseen, päättyy samalla kouluruoan jakaminen etäopetuksessa oleville Nakkilan lukion opiskelijoille.

Nakkilan lukio palaa lähiopetukseen torstaina 14.4.2021. 

Kouluun ei saa mennä kipeänä. Oppilaiden tulee hakeutua heti koronatestiin, mikäli koronaan viittaavia oireita ilmenee. Jos testitulos on negatiivinen, voi tulla takaisin kouluun, vaikka oireet eivät olisi kokonaan hellittäneet. Jos oppilaalla on allerginen nuha, yksittäisiä aivastuksia tai nenä alkaa vuotaa ulos mennessä mutta oireilu loppuu sisätiloissa, voi oppilas mennä kouluun, kunhan yleistila on normaali, eikä oppilaalla ole tulehdukseen viittaavia oireita.

Oppilaiden tulee käyttää koulussa maskia ohjeiden mukaisesti ja vaihtaa sitä vähintään 2 tunnin välein. Oppilaiden tulee pysyä omassa ryhmässään ja muistaa turvavälit. Annettuja ohjeita noudattamalla vähennetään koronan leviämis- ja tartuntariskiä

Harrastustoiminta

Yläkouluikäisten ja sitä vanhempien harrastustoiminta kunnan tiloissa on ollut keskeytettynä 1.3.2021 alkaen. Yläkouluikäisten ja lukiolaisten ohjattua harrastustoimintaa voidaan jatkaa, kun siinä noudatetaan kaikkia turvallisen harrastamisen periaatteita, valtakunnallisen linjauksen mukaisesti. Vapaa-ajan harrastusten ohjaajat on velvoitettu huolehtimaan ryhmänsä turvallisesta harjoittelusta enintään 10 hlön ryhmissä.

Alakouluikäisten ja sitä nuorempien harrastustoimintaa on mahdollista jatkaa koronaturvallisuus huomioiden. Liikuntakeskus pidetään avoimena suositukset huomioiden. Toivomme, että ylimääräistä oleskelua liikuntakeskuksella vältetään ja siellä ollaan vain tarpeellinen aika.  Nuorisotyö jatkuu verkkovälitteisesti ja jalkautuvana nuorisotyönä hyödyntäen ulkotiloja.

Liikuntakeskuksen kuntosalilla on voimassa 6 hengen rajoitus ja ilmoittautumismenettely. Toivomme, että ylimääräistä oleskelua liikuntakeskuksella vältetään ja siellä ollaan vain tarpeellinen aika. Kunnan tarjoama liikunnanohjaus siirtyy etäohjaukseen ja osa liikunnanohjaajan työpanoksesta on alakoulun oppilaiden ja varhaiskasvatuksen lasten liikuttamiseen liittyen hyödynnettävissä. Liikunnanohjaaja tekee Kuperkeikkaa läpi elämän 4-hankkeeseen liittyvää hanketyötä.

 

Jari Koski
vs. sivistysjohtaja