Myynnissä olevat tontit

Viimeksi päivitetty 1.3.2019

Nakkilan kunnalla on omakotitontteja myynnissä seuraavilla alueilla:

 

Säkkimäki, Lehtokertunkatu, 4 euroa/neliömetri
Mäntymetsäinen mäen päällä oleva moderni asuinalue. Uniikki tonttikohde koko Nakkila-Ulvilan seudulla. Sijaitsee Ulvilan lähellä, valtatie 2 tuntumassa.  Kaavakuva ja Google maps -kuva vuodelta 2011

Huopilan alue, Lammainen, 1 euroa/neliömetri
Vehreä asuinalue Lammaisten suunnalla, Kokemäenjoen eteläpuolelle. Lyhyt matka Harjavallan tehtaille ja Nakkilan palveluihin. Google maps -kuva vuodelta 2011

Viikkalan alue 2 euroa/neliömetri
Alue sijaitsee Kokemäenjoen pohjoispuolella vastapäätä Penttalan aluetta. Rauhallinen omakotitaloalue, lapsiperheitä ja oma koulu. Lyhyt matka kuntakeskukseen. Alueella on myös kaksi rivitalotonttia, jotka on mahdollista lohkoa isoiksi omakotitalotonteiksi. Google maps -kuva vuodelta 2011 ja ilmakuva alueesta

Penttalan alue, 1,5 – 2 euroa/neliömetri
80-90 -luvulla rakennettu omakotitaloalue kuntakeskuksen ja uuden liikuntakeskuksen tuntumassa. Alue on aivan Arantilankoskien tuntumassa ja rajoittuu rauhoitettuun ainutlaatuiseen luonnonniittyyn. Google maps -kuva vuodelta 2011

Pikkukartanon alue, Keskusta, 12 euroa/neliömetri
Pieniä keskustatontteja ilman ison pihan vaivaa. Sijainti aivan keskustassa, terveysaseman ja liikekeskuksen vieressä. Hyvät yhteyden ja palvelut aivan lähellä, tulevaisuuden tontteja. Google maps -kuva vuodelta 2009

Soinilan alue, 3 euroa/neliömetri
Upea sijainti metsäpohjaisella Soinilan alueella. Osa tonteista rinteessä mäntyjen katveessa. Nopea siirtyminen valtatie 2:lle ja Harjavallantielle. Kaavakuva Soinilasta  ja Google maps -kuva vuodelta 2011

Myllärin alue, 3 euroa/neliömetri
Idyllinen alue Nakkilan kuntakeskuksen tuntumassa, perinteinen kaunis maalaismiljöö. Sijainti valtatie 2:n läheisyydessä. Alueella vanhoja 1900-luvulla rakennettuja taloja kuin myös uutta omakotitalorakentamista. Kaavakuva Myllärin alueesta ja Google maps -kuva vuodelta 2009

Isoja omakotitontteja

Isoja omakotitalotontteja on Vappulan ja Viikkalan alueella. Monet niistä ovat asemakaavassa rivitalotontteja, joihin voi poikkeusluvalla rakentaa omakotitalon.

Vappulan alueen isot tontit ovat Palontien läheisyydessä, alue rajoittuu luonnonpuistoon. Vappulan alue on rauhallista omakotitaloaluetta Arantilanpuiston lähellä.  Siellä on yksi iso (1657 m²) tontti, maapohjan hinta 2 euroa/neliömetri.  Kaavakuva Vappulan alueesta

Parkkalin alueella Viikkalassa on kaksi isoa tonttia (3261 m² ja 2892 m²) maapohjan hinta 3 euroa/m². Viikkala sijaitsee Kokemäenjoen pohjoispuolella Penttalaa vastapäätä. Alue on rauhallinen omakotitaloalue, jossa lapsiperheitä ja oma koulu. Lyhyt matka kuntakeskukseen ja liikuntakeskukseen.

 

Tilaa tonttiesittelypaketti hallintosihteeriltä.

Paketissa on ajantasaiset tiedot vapaista tonteista hintatietoineen ja rakentamisohjeineen.
Tontin voi ensin varata 3 kuukaudeksi ja varaus on maksuton.

Tonttivarauslomake (pdf)