Kouluverkkoasiassa tähdätään päätöksentekoon syyskuussa

Kirjoitettu 24.5.2022

Kouluverkkoselvitystyöryhmä kokoontui uudella kokoonpanolla 4.5.2022 valmistelemaan asiaa päätöksentekoon. Ryhmä jatkoi työtään kahden mallin pohjalta, jo aikaisemmin esitettyjen V1=uusi koulu ja V6=laajennettu Kirkonseudun koulu+Viikkala pohjalta. Kokouksessa esiteltiin hankkeen tilannetta ja toteuttamiskelpoisuuteen tähtäävää suunnitelmaa sekä muokattua aikataulua uuteen kouluverkkoon siirtymiseksi.

Valmistelu on edelleen keskeneräistä. Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran 9.6.2022 valmistellakseen kouluverkkoasian valtuuston kokoukseen ensi syyskuussa. Kysymyksissä voi olla yhteydessä työryhmän puheenjohtajaan kelpo.ahola@nakkila.fi.

 

Sivistysjohtaja Riikka Kuusisto-Kajander