Korona: Satasairaala sulkee pandemiapotilaiden vuodeosaston, pandemiapoliklinikka jatkaa toimintaansa

Kirjoitettu 3.8.2020

Satasairaala sulkee pandemiapotilaiden vuodeosaston, pandemiapoliklinikka jatkaa toimintaansa Drive-in näytteenottopisteen yhteydessä

Satakunnassa tilanne koronaviruksen osalta on koko ajan ollut rauhallinen. Kevään jälkeen yhtään Covid-19-positiivista potilasta ei ole ollut koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa. Siksi Satasairaala sulkee pandemiapotilaiden vuodeosaston.

Pandemiapoliklinikalle on kuitenkin edelleen tarvetta. Sinne ohjataan päivystyspotilaat (niin lapset kuin aikuisetkin), joilla on infektio-oireita. Heitä käy päivittäin runsaat 20 ja Drive-in-näytteenottopisteellä testejä otetaan saman verran.

Pandemiapoliklinikka siirtyy nyt suljettavan pandemiaosaston tiloihin Drive-in-näytteenottopisteen viereen 22.7.2020 alkaen. Poliklinikka sijaistee E-talossa ja sinne kuljetaan ovesta 12. Jos sinulla on päivystysasiaa, soita aina ensin Päivystysapuun, puhelin 116117. Näin sinut ohjataan heti oikeaan hoitopaikkaan.

Satasairaalassa on toistaiseksi käytössä kaksi päivystystä. Se kuluttaa ylimääräisiä resursseja, mutta estää infektioiden leviämistä, ja lisää päivystykseen tulevien potilaiden turvallisuutta. Syksyn aikana K-rakennuksessa sijaitsevaan päivystykseen pyritään remontoimaan erilliset tilat infektiopotilaille. Remontin jälkeen infektio-oireiset potilaat voivat tulla päivystykseen oman oven kautta, mutta kaikki aikuiset potilaat voidaan kuitenkin hoitaa samoissa tiloissa. Viimeistään silloin eri rakennuksessa olevasta tilapäisestä pandemiapoliklinikasta voidaan luopua.

Satasairaala on tehnyt myös tarkemman tilannekohtaisen varautumissuunnitelman sen varalle, että pandemiatilanne muuttuu.

Satasairaalan alueella olevat opasteet päivitetään vastaamaan uutta järjestystä. Kannattaa kuitenkin tutustua Satasairaalan verkkosivuilla olevaan karttaan ennen sairaalaan saapumista. Näin oikea paikka varmasti löytyy. Satasairaalan kartta on ohessa liitteenä ja päivitetään keskiviikkona: https://www.satasairaala.fi/potilaille/hoitoon-tulo/kartat-ja-pysakointi

Lisätietoja: johtajaylilääkäri Sari Sjövall, 044 707 7215

Satasairaala Opaskartta Pandemiapoliklinkka