Juha Tapion joulukonsertti

Juha Tapion Joulu 2025- konserttikiertue saapuu Nakkilaan kirkkoon 13. joulukuuta.

Joulu 2025 -kiertue alkaa ja päättyy Helsingin sydämessä sijaitsevaan kauniiseen Vanhaan kirkkoon. Kiertueelle on valikoitunut 8 kirkkoa, moni sellaisia missä ei ole vielä aikaisemmin vierailtu. Joulu 2025 -kiertueen liput tulevat myyntiin torstaina 11. syyskuuta klo 12.00.

“Viime vuonna teimme pitkästä aikaa joulukonserttikiertueen, ja tarkoitus oli mahdollisesti palata aiheeseen joskus kaukana häämöttävässä tulevaisuudessa. Kävi kuitenkin niin että minä, bändi sekä kaikesta päätellen myös yleisö tykkäsimme konserteista niin paljon, että teemme muutaman joulukonsertin tänäkin vuonna!”

Viime vuonna suosituissa joulukonserteissa kierrettiin yhteensä 16 eri kirkkoa ja kiertue päättyi juhlallisesti Ylistaron kirkkoon Sydänmailla -konserttiin, joka myytiin loppuun muutamassa tunnissa.

Joulu 2025 -kiertueella kuullaan sekä joulu- että lauluntekijän omat klassikot Suomen taitavimman yhtyeen sielukkaina sovituksina. Nämä illat ovat jälleen takuuvarmasti paras tapa laskeutua kuluneen vuoden kiireestä kohti joulua.

Juha Tapio: Joulu 2025

la 13.12.2025 Nakkila, Nakkilan kirkko

Konsertti alkaa klo 18. Ovet avataan tuntia aiemmin, klo 17. Konsertin kesto n. 90min.
Konsertti on ikärajaton, konsertissa ei ole väliaikaa.

Liput 39,90€. Lipunmyynti alkaa torstaina 11.syyskuuta klo 12.00 Ticketmasterilla.

”Tervetuloa nautiskelemaan!”

Juha Tapion joulukonsertti
Tapahtuman tiedot
Päivä
13.12.2025
Aika
18:00–20:00
Paikka
Kirkkokatu 4
Järjestäjä
Eura Events
Lisätietoa
WWW