Tietosuoja

Viimeksi päivitetty 25.5.2023

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR)

25.5.2018 alkaen henkilötietojen käsittelyä ohjaa EU:n yleinen tietosuoja-asetus sekä uuden tietosuojalain voimaantuloon saakka henkilötietolaki ja muu kansallinen lainsäädäntö. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen tavoitteina on korostaa henkilön oikeutta valvoa omien henkilötietojensa käsittelyä sekä tuoda läpinäkyvyyttä henkilötietojen käsittelyyn.

Tietojen käsittelyperuste

Suurin osa Nakkilan kunnan palveluista perustuu lakisääteisen velvoitteen toteuttamiseen, yleiseen etuun tai julkisen vallan käyttämiseen. Tällöin emme tarvitse erillistä suostumusta henkilötietojesi käsittelyä varten. Osa palveluista on kuitenkin sellaisia, joihin henkilötiedot kerätään suostumukseesi perustuen, ja tällöin pyydämme Sinulta suostumuksen tietojesi käsittelyyn. Sinulla on oikeus myös peruuttaa antamasi suostumus milloin tahansa.

Tietosuoja Nakkilan kunnan palveluissa

Kun asioit Nakkilan kunnan palveluissa, käsittelemme henkilötietojasi siltä osin kuin se on asiasi hoitamiseksi tarpeellista. Henkilötietoja käsitellään rekisterin käyttötarkoituksen mukaan ja käyttämiisi palveluihin perustuen. Kunnan palveluissa tietosi on hyvin suojattu, eikä niitä luovuteta eteenpäin muihin kuin lakisääteisiin velvoitteisiin perustuen.

Tietojen säilytystä, arkistointia, hävittämistä ja muuta käsittelyä ohjataan arkistonmuodostussuunnitelmilla ja tietoturva- ja tietosuojaohjeistuksella. Henkilöstöä koulutetaan säännöllisesti henkilötietojen oikeaoppiseen käsittelyyn ja käsittelyä valvotaan. Rekistereihin sähköisesti tallennetut tiedot on suojattu niin, että niitä pääsee katsomaan vain siihen oikeutettu henkilö. Lisäksi jokainen kunnan tietojärjestelmien käyttäjä hyväksyy tietojen ja tietojärjestelmien käyttöä ja salassapitoa koskevan sitoumuksen käyttöoikeudet saadessaan.

Tietosuoja on jokaisen perusoikeus. Käsittelemme aina tietojasi huolellisesti ja asianmukaisesti noudattaen lainsäädännön vaatimuksia – aivan kuten tähänkin saakka.

Yksityishenkilöille eli rekisteröidyille uudistus näkyy esimerkiksi uusina oikeuksina. Rekisteröidyillä on aiempaa enemmän ja parempia oikeuksia, joiden avulla he voivat ymmärtää ja seurata, miten heidän tietojaan käsitellään ja käytetään eri tarkoituksiin.

Rekisteröidyllä on tietosuoja-asetuksen mukaisesti oikeus saada pääsy henkilötietoihinsa, mitä häntä koskevia henkilötietoja rekisteriin on tallennettu. Tarkastuspyynnön vastaus toimitetaan tarkastuspyynnön esittäneelle postitse. Rekisterinpitäjä saa periä tietojen antamisesta korvauksen vain, jos siitä, kun asianomainen edellisen kerran sai tarkastettavakseen rekisterin tiedot, on kulunut yksi vuosi. Asiakirjoista perittävät maksut perustuvat voimassa olevaan Nakkilan valtuuston päätökseen 27.4.2015 § 27.

Tietosuojavastaavana kunnassa toimii Reija Eriksson, p. 044 747 5815

Tarkastuspyyntölomake

Linkit:
Henkilötietolaki »
Julkisuuslaki »
EU-tietosuoja-asetus »
Tietosuojavaltuutettu »